EtusivuUutisetLiputOttelutEdustusjoukkueJunioritSeuraClub InterYrityksilleYhteys

21.11.2011 | Dragtsma ottamassa nuoria mukaan harjoituksiin


Job Dragtsma aikoo antaa useille syksyllä A-juniorien SM-kultaa Interin paidassa voittaneille pelaajille mahdollisuuden tavoitella paikkaa edustusjoukkueesta kauteen 2012 valmistautumisen aikana. (kuva Juha Tamminen)

Vaikka edustusjoukkueen pelaajat harjoittelevat vielä tämän viikon ennen ansaitun loman alkua, on Job Dragtsmalla jo selvät suunnitelmat ensi vuoden suhteen. Päävalmentaja aikoo antaa useille A-nuorten SM-kultaa voittaneille omille junioreille mahdollisuuden joukkueen valmistautuessa kauteen 2012.

- Ajatukseni on aloittaa vuoden 2012 harjoitukset 13-14 kokeneemmalla sopimuspelaajalla. Lisäksi aiomme kutsua harjoituksiin lukuisia A-junioreissa SM-kultaa voittaneita nuoria, kuten Niklas Harjulan, Thomas Kaplaksen, Aleksi Laihon ja Joel Lehdon. Heillä ja muutamilla muilla nuorilla on nyt mahdollisuus näyttää olevansa edustusjoukkueen sopimuksen arvoisia, Dragtsma kertoo.

Erityisiä odotuksia Dragtsmalla on jo aiemmin edustusjoukkueeseen sopimuksen saaneilta A-juniorien pelaajilta.

- Jo viime kaudella Kalle Kauppi osoitti lupaavia otteita ja tulevalla kaudella hänen täytyy tähdätä jo avauskokoonpanon paikkaan. Myös Solomon Duah on ollut jo koko vuoden edustusjoukkueen mukana. Ensimmäinen vuosi on aina enemmän tutustumista ja totuttelemista, mutta nyt hänenkin pitäisi taistella jo täysillä peliajasta muiden kanssa, valmentaja muistuttaa.

Dragtsma myös arvelee, että tulevina viikkoina varmistuu lisää jatkosopimuksia. Sen sijaan Interin ovat jo jättäneet odotettua pienempään rooliin viime kaudella jääneet Domagoj Abramovic, Frank Jonke, Daniel Osinachi sekä Federico Scoppa, jonka sopimus on purettu yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa.

Linkitä uutinen: Facebook Twitter

19.05.2013 MiniCup ensi viikonloppuna Kupittaalla
18.05.2013 Bahnelle kauden kolmas nollapeli VPS-ottelussa
17.05.2013 Inter ja VPS maalittomaan tasapeliin perjantaina Veritaksella
17.05.2013 Interin avauskokoonpano illan VPS-peliin
17.05.2013 FC Inter – VPS tänään Veritas Stadionilla
16.05.2013 Inter ja VPS kohtaavat perjantaina Veritas Stadionilla
15.05.2013 RESPECT-päivänä puhuttiin suvaitsevaisuudesta ja palloiltiin
15.05.2013 Veritas Stadion tänään kymmenen vuoden ikään
14.05.2013 Touko Tumannon katseet jo perjantain VPS-ottelussa
13.05.2013 TPS jälleeen derbyssä Interiä vahvempi
13.05.2013 Interin avauskokoonpano illan TPS-peliin
12.05.2013 Inter ja TPS iskevät yhteen maanantaina paikallispelissä
10.05.2013 Interille 2-0 voitto FC Lahdesta
09.05.2013 Felipe Aspegren: Ansaittu voitto
09.05.2013 Interin avaus FC Lahtea vastaan pelattavaa Veikkausliigaotteluun
09.05.2013 FC Inter – FC Lahti tänään Veritas Stadionilla klo 17
08.05.2013 Inter saa huomenna torstaina vieraita Lahdesta
06.05.2013 Interille upea viime hetken voitto Ahvenanmaalta
05.05.2013 Interin avauskokoonpano IFK Mariehamn- otteluun
04.05.2013 Inter sunnuntaina pistejahtiin Ahvenanmaalle

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.