FC Inter on solminut neljän vuoden mittaisen sopimuksen lupaavan Kalle Kaupin kanssa. Keskikentän keskellä parhaiten viihtyvä Kauppi nousi viime kaudeksi Interin akatemian kautta edustusjoukkueeseen ja pelasi lopulta viidessä Veikkausliigan ottelussa.
18-vuotias Kauppi oli tyytyväinen saatuaan sopimuksen aikaiseksi. Nuorukainen tietää kuitenkin peliajan olevan kovan työn takana.
- Tavoitteena on tietysti päästä pelaamaan mahdollisimman paljon, mutta kaikki lähtee treenikentiltä. Siellä täytyy tehdä kovasti töitä, jotta saan edes näyttöpaikan, ”Kile” Kauppi tietää.
Kauppi on ollut jo vuosia nuorten maajoukkueiden vakiokasvoja ja on ehtinyt edustaa Suomea 26 eri ikäluokkien maaottelussa. Menneellä kaudella Kauppi pelasi U19-maajoukkueessa. |