Interin mollivoittoisesti sujunut kausi sai loistavan päätöksen, kun joukkue voitti Suomen Cupin finaalissa lauantaina TamU:n. Tämä sai myös päävalmentaja Job Dragtsman luonnollisesti tyytyväiseksi.
- Lopussa kiitos seisoi. Pelasimme loppukauden hyvin ja saimme siitä mielestäni ansaitun palkinnon cup-voiton myötä, sanoi Dragtsma tyytyväisenä ottelun jälkeen.
Dragtsman mukaan Interin voitto oli ansaittu, sillä TamU keskittyi nopean avausmaalinsa jälkeen pelkästään vastahyökkäyksiin.
- Päästimme alussa helpon maalin. Tämän jälkeen TamU keskittyi vain puolustamaan ja iskemään vastaan. Onneksi saimme lopulta tehtyä tasoitusmaalin avausjakson lopulla, totesi Dragtsma.
Toisen jakson ensimmäisen puolen tunnin pelaaminen oli sen sijaan Dragtsman mukaan hyvää ja tuolloin TamU:n piti ottelussa mukana vain Mikko Kavènin huipputorjunnat.
- Pelasimme ensimmäiset puoli tuntia toisesta jaksosta hyvin ja saimme painettua pelin täysin TamU:n maalille. Mikko Kavèn näytti pitävän heitä pystyssä loppuun asti, mutta saimme kuitenkin tehtyä ansaitun voittomaalin, iloitsi Dragtsma.
Ottelun loppu oli sen sijaan Dragtsma mukaan sekavaa peliä ja siinä olisi voinut tapahtua vielä vaikka mitä.
- Pelin loppu oli sekava, mutta saimme kuitenkin melko helposti pidettyä johtoasemamme. Mielestäni voitto oli täysin ansaittu, lopetti Interille kolmannen pokaalin kahden vuoden sisällä luotsannut hollantilaisvalmentaja Dragtsma. |