EtusivuUutisetLiputOttelutJoukkueetSeuraClub InterYrityksilleYhteys

03.04.2009 | Inter tyrmäsi Hakan Valkeakoskella


Guillano Grot teki kaksi maalia Interin voittaessa Hakan perjantaina.(Kuva TW)

FC Inter kävi perjantaina lyömässä FC Hakan maanrakoon komealla 1-4(0-1) voitolla Valkeakosken Saharassa pelatussa harjoitusottelussa. Interin tehomiehenä ottelussa kunnostautui hyökkääjä Guillano Grot, joka teki kaksi maalia.

Inter tuli otteluun kovalla sykkeellä ja painoi Hakan ottelussa alusta alkaen puolustuskannalle. Interin ensimmäistä maaliakaan ei tarvinnut odottaa kuutta minuuttia kauempaa. Tuolloin Severi Paajanen puski Mika Ojalan kierteisen kulmapotkun Hakan maalin etukulmaan.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana Grotilla oli vielä hyvä paikka lisötä Interin johtoa, mutta Haka-vahti Janne Korhonen oli tilanteessa hereillä ja peitti sen vastaantulollaan.

Ensimmäisen jakson viimeisen vartin aikana peli muuttui vähän sekavaksi ja Haka sai myös luotua painetta Interin maalille. Maaleihin painostus ei kuitenkaan johtanut.

Ottelun toisen jakson Inter aloitti ensimmäisen tapaan vauhdilla. Hyvät tilanteet eivät kuitenkaan johtaneet maaleihin. Myös Hakalla oli hyvä paikka tasoittaa peli, mutta toppari Juuso Halosen syöksypusku viidestä metristä meni yli maalin.

Inter ei sen sijaan jättänyt maalipaikkojaan käyttämättä. 57. minuutilla Mika Ojala sai pallon oikealle laidalle, josta lähti tarkka keskitys maalille nousseelle Kennedy Nwangangalle, joka ei paikassaan erehtynyt.

Kolmannessa maalissa Haka-toppari Diego Corpachen metsästäessään pudonnutta kenkäänsä Grot pääsi Claudio Verinon purkupallosta läpi ja teki ottelun kolmannen maalin. Pelikello näytti tuolloin 74 minuuttia.

Viimeisen kahden kolmen minuutin aikana nähtiin vielä kaksi maalia. 1-3 maalin teki Interin puolustuksen lepsuillessa Kalle Multanen. Minuuttia myöhemmin Grot kruunasi iltansa tekemällä Interin neljännen maalin Touko Tumannon hyvästä syötöstä.

Ottelun loppupuolella hakalaisten hermo kontrolli joutui koetukselle Interin pyörittäessä peliä. Jani Kauppila ja läpi ottelun tuttuun tyyliin pikku-sikaa pelannut Sami Ristilä ajettiin kentältä kahden varoituksen seurauksena.

- Ottelu oli meille tärkeä, koska saimme uusille pelaajillemme peliaikaa. Mielestäni otimme pelaamisessa askeleen eteenpäin. Dominoimme pelin kulkua läpi ottelun ja ansaitsimme voiton, summasi päävalmentaja Job Dragtsma ottelun lyhyesti.

Interin kokoonpano Haka-ottelussa: Bantamoi, Ramirez, Grot, Aho, Paajanen, Ojala(Tumanto 82. min)) Pertot(Kauko 82. min), Sanevuori, Nikkari, Nwanganga(Seppälä 87. min) ja Verino.

Vaihdossa: Monsalve ja Mäkilä.

03.09.2010 FC Sinimustat tänään Pallo-Iirojen vieraana Raumalla
02.09.2010 Dragtsma päästi joukkonsa pidennetylle viikonloppuvapaalle
02.09.2010 Loppukauden otteluiden liput nyt nettimyynnissä
01.09.2010 1999-syntyneet FC Interiin
31.08.2010 Interin 97- Mustat haki kokemusta Hollannista
30.08.2010 Erotuomaritoiminta herätti keskustelua myös Oulussa
30.08.2010 Dragtsma antoi puolustukselle puhtaat paperit
29.08.2010 Nurmelan epäonnistunut keskitys kaatoi Interin
29.08.2010 Inter kohtaa tänään sunnuntaina vieraskentällä AC Oulun
28.08.2010 Sinimustat hävisi niukasti BK-46:lle
28.08.2010 Arska odottaa vaikeaa Oulun vierailua
27.08.2010 Interistä neljä pelaajaa Pikkuhuuhkajiin
27.08.2010 Sinimustat kohtaa BK-46:n Yläkentällä
25.08.2010 Äänestä kierroksen komein maali
24.08.2010 TamU-ottelu oli Bantamoin 100. Veikkausliigassa
23.08.2010 Grot ylisti Bantamoin torjuntoja
23.08.2010 FC Sinimustat voitti Jazzin
22.08.2010 Inter haki historiallisen voiton Tampereelta
22.08.2010 TamU-historia palasi Ojalan mieleen pelin loppuhetkillä
22.08.2010 Dragtsma iloinen joukkueen puolesta

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.